Matti Kyllönen hehkutti aikoinaan tuhansien hevosvoimien pauhusta Monacon Grand Prix’n lähtöviivalla. Ravikuningas on aivan yhtä fiiliksissä kymmenien hevosvoimien startatessa kesäkuun puolessavälissä Kymi Grand Prix’ssa Kouvolassa.
Moni ei varmaan yhdistä Kymi Grand Prix’hin aivan samanlaista glamouria kuin Monacon formulakisaan, mutta kyseessä on raviurheilun kannalta ainakin Suomessa aivan poikkeuksellisen kovatasoinen kilpailu. Suurimmat tekijät Kymi Grand Prix’n korkean tason taustalla ovat suuret palkintorahat sekä ulkomaisille hevosille järjestettävä lentokyyditys, joka lennättää hevosia Ruotsista sekä Keski-Euroopasta suoraan Utin lentokentälle. Suomi on monille eurooppalaiselle ravi-ihmiselle liian syrjässä, joten matkustuskulut estävät yleensä kansainvälisten huippuhevosten juoksemisen Suomessa. Maksuton kuljetus Kymi Grand Prix’hin onkin kouvolalaisilta varsinainen neronleimaus.
Yleistä tietoa Kymi Grand Prix -kilpailusta
Kymi Grand Prix ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1998 ja se kuului heti ensimmäisestä vuodesta lähtien Euroopan Raviliiton UET:n EM-sarjaan, joka tunnettiin silloin nimellä European Grand Circuit. Nykyisin se on osa UET:n Trotting Masters sarjaa, joka korvasi Grand Circuitin vuonna 2012.
Kymi Grand Prix starttaa autolähetyksellä, ja siihen saavat osallistua lämminveriset tammat, ruunat sekä oriit. Hevosten pitää olla iältään vähintään 4-vuotiaita ja korkeintaan 14-vuotiaita.
Ulkomaiset ohjaajat ovat juhlineet Kymi Grand Prix’ssa. Sen ovat voittaneet kahdesti ranskalainen Jean-Michele Bazire sekä ruotsalainen, tosin Suomessa syntynyt, Peter Ingves. Christophe Gallie ohjasti Jag de Bellouetin voittoon vuoden 2006 kilpailussa 2100 metrin ME-ajalla 11,1. Vuonna 2015 ranskalainen ohjastaja Gabriel Pou Pou voitti Kymi Grand Prix’n huippuajalla 11,8. Voittajahevonen vuonna 2015 oli Trebol.
Kymi Grand Prix 2016
Kymi Grand Prix juostaan tänä kesänä 18. kesäkuuta Kouvolan Raviradalla. Ohjelmaan kuuluuvat päälähdön lisäksi Toto-76-ravit sekä aina mielenkiintoiset ikäluokkalähdöt, joissa keskenään taistelevat samana vuonna syntyneet hevoset.
Suomen suvi ei aina näytä parhaita puoliaan vielä kesäkuussa, joten tulostaso Kymi Grand Prix’ssa riippuu todella paljon siitä, minkälainen keli raviviikonloppuna sattuu kohdalle. Jos olosuhteet ovat kohdallaan, voivat Kouvolaan paikan päälle matkustavat ravifanit päästä todistamaan taas uutta 2100 metrin ME:tä.
Vedonlyönti Kymi Grand Prix’ssa
Kymi Grand Prix’n osallistujalistalta löytyy aina iso joukko Euroopan kovimpia raviohjastajia sekä nopeimpia hevosia. Ravikuningas veikkaa, että Jorma Kontiolasta tulee taas pariin vuoteen ensimmäinen suomalainen Kymi Grand Prix’n voittaja. Viimeksi suomalainen ohjastaja juhli mestaruutta Kouvolan Raviradalla vuonna 2013, jolloin Tommi Kylliäinen ohjasti Womanizer S:n suurkilpailun voittoon.
Jos haluat tehdä pientä tiliä Kymi Grand Prix’n yhteydessä, sinun kannattaa suunnata kansainvälisille vedonlyöntisivuille. Suomen monopolista nauttiva palveluntarjoaja ei tarjoa pelaajille lähellekään samantasoisia kertoimia kuin esimerkiksi NordicBet tai Unibet. Osa muistakin kansainvälisistä vedonvälittäjistä voi tarjota kertoimia Kymi Grand Prix’n, mutta niiden nettisivut ovat yleensä käytettävissä vain englanniksi.
Kymi Grand Prix liput
Kymi Grand Prix tulee vastaan kesän ravikalenterissa ennen puoltaväliä. joten Ravikuningas suosittelee katsomoon mieliviä lukijoita hommaamaan liput viimeistään lakkiaisten aikoihin.